Rakennusyrityksen sopimuskäytännöistä

Kokemus on osoittanut todeksi sanonnan ”tuurilla ne laivatkin seilaa”. Eräässä äskettäin vastaantulleessa tapauksessa tuuri loppui. Pieni rakennusyritys, joka harjoittaa laaja-alaisesti rakennustoimintaa lähinnä omakotirakentamiseen liittyen, oli toiminut vuosikausia siten, että oli myynyt pelkästään tuntityötä, kone- ja miestunteja. Ensimmäistäkään urakkaa ei ollut ollut.

Tässä tapauksessa oli kyse omakotitalon pohjatöistä eli saada asiat siihen pisteeseen, että runkoporukka voi tulla pystyttämään taloa, ja sitten taas myöhemmässä vaiheessa oli työn sisältönä tulla tekemään täyttöjä. Työn tilaaja väitti kyseessä olleen urakkasopimuksen ja lisäksi yrittäjän väitettiin olevan vastuussa siitä, että rakentamisen ajoittuessa talviaikaan pohjat olivat jäätyneet riittämättömän suojaamisen vuoksi, mikä edelleen oli aiheuttanut sittemmin pohjan painumista ja vaurioita rakenteille. Eli vaikka pohjien valmistuttua toinen porukka tuli paikalle suorittamaan omaa osuuttaan, väitettiin vastuun suojaamisesta kuuluneen pohjatyön tekijälle. Lisäksi väitettiin, että pohjatöitä ei muutoinkaan olisi suoritettu kaikilta osin asianmukaisesti.

Yrittäjä on toimittanut rakennustyötä rakennuttajan toimeksiannosta valvoneen henkilön pyynnöstä dokumentin nimeltä ”työurakkatarjous”, jossa oli eritelty tuntihintoja. Aloittaessaan työt yrittäjällä oli ollut kuvat, joiden mukaan pohjatyöt tuli suorittaa. Yrittäjä ei ollut saanut mitään asiakirjoja, joiden perusteella yrittäjä olisi voinut suunnitella ja antaa urakkatarjousta. Työn edetessä pidettiin palavereita ja yhdessä sellaisista laadittuun pöytäkirjaan/muistioon oli kirjattu kustannusarvio pohjatöihin liittyen. Erimielisyyttä oli siitä kuka oli kirjauksen tehnyt.

Keskeinen erimielisyys asiassa osapuolten kesken oli se, oliko kyseessä urakkasopimus vai ei: rakennuttajan mielestä kyseessä oli urakkasopimus, yrittäjän mielestä ei. Tällä luonnehdinnalla oli merkitystä mm sen osalta mikä oli yrittäjän vastuu kustannusten ylittymisestä sekä yrittäjän vastuu väitettyjen pohjatöiden virheellisyyksien ja niistä aiheutuneiden vaurioiden osalta. Viimeksi mainittuun seikkaan liittyi myös se mikä oli rakennuttajan rooli ja vastuu ohjeistamisesta ja työn johdon ja valvonnan osalta.

Käräjäoikeus päätyi sille kannalle, että kyse on urakkasopimuksesta. Asiaan vaikutti mm se, että kun on sopimussuhde yrittäjän ja kuluttaja-asiakkaan välillä, kantaa yrittäjä riskin – ja vastuun – sopimuksen epäselvyyksistä. Yrittäjä on ammattilainen, kuluttaja-asiakas ei. Näin ollen myös päädyttiin yrittäjän kannalta epäedulliseen tulkintaan virheisiin liittyvän vastuun osalta.

Mitä tästä olisi syytä oppia? Ensinnäkin se, että mitään vähänkään merkityksellisempää ei tulisi sopia koskaan suullisesti, vaan tulisi tehdä kirjallisia ja selkeitä sopimuksia. Ei ole olemassa ”työurakkaa”: on urakka tai sitten jotakin muuta ja silloin tulee yksiselitteisesti määrittää mitä se muu on. Kirjalliseen sopimukseen tulee myös yksilöidä mitä urakka tai esim tuntityö sisältää sekä kaikki olennaiset seikat, jotka määrittävät sopimuksen sisältöä. Toinen asia mitä on syytä oppia – ja miksi em seikat on syytä huomioida – on se, että ainakin kuluttaja-asiakkaan kanssa tulkinta epäselvissä tilanteissa tapahtuu aina toisen osapuolen vahingoksi. Ja kolmanneksi: älä luota tuuriin, se loppuu joskus.

Janne Nuutinen, 3.1.2018